19.11.09

Keskiviikkohetki

Sain ajatuksen alkaa bloggailla runoja päivän tunnelmista, vaikka tuskin ihan joka päivä mitään kirjoitankaan. Tämäkin syntyi jo viikko sitten, mutta silloin se tuntui vajaalta eikä sitä voinut vielä julkaista. Mutta eiköhän se mene kuitenkin. :)

18.11.
Verrattoman kaunis päivä
aamulla ikkunasta näki pihalla pilven


näin vesipisaramarjat pihlajassa
-tai saarnessa
En ole opiskellut biologiaa pitkään aikaan;
tänään tajusin, kuinka epätodennäköistä on tietää tarkasti

8.11.09

Ensilumi

Muutamia päiviä sitten satoi ensilumi, aamulla rannalla kävellessä alkoi pitkästä aikaa soida päässä runo. Kesti kuitenkin kauan ennen kuin sain sen paperille.

3.-8.11.

Savunharmaa risupitsi
täyttää valkeiden puiden välit
Kaarella nuokkuvat pihlajanoksat
jäivät paikalleen odottamaan
tilhien painoa

Silmät hakevat lintujen varjoja,
koivuissa ääni heijastuu taivasta vasten

Harvoin varisaamu
on ollut näin kaunis ja kylmä.