Ekaluokka

Runon taustaa sen verran, että se syntyi viiden minuutin aikana illanistujaisissa, kun päätimme pitää runobattlen, ja aiheeksi joku huikkasi ekaluokan.

Tehtiin käkikello,
jossa pöllö saunoo.
Se on Öö.
Eikä ketään kiinnosta,
sillä välkällä ei saa heittää lumipalloja,
paitsi ihan salaa koulun takana.

Ja sitten
pesukarhupestään kädet ennen ruokailua.
"Kiitos vähän."
minä sanon ja se
antaa ihan liikaa.

Kaatamalla

Puutarhan on peittänyt
pystyraitana vihreä ja harmaa
katson kiiltäviä lehtiä
kuinka ne värähtävät kosketusta -
Sade kaataa ikävää minuun.

Sinun

Tässä on minun pesäni.
Sinä teet siihen
kaksi seinää ja katon.
Ja ikkunan hiuksistasi,
josta aurinko paistaa sisään.

Tunnen

Selkenee, lipuu ohi
se sateeton pilvi
peittää auringon
on toisen kesä, toisen
sininen taivas ja
pilvetön maa.

Uusintavedos

Tämä jäi häiritsemään aikoinaan. Siitä ei tullut valmista. Katsotaan, jos tulisi nyt.

Myrsky on vienyt kaiken värin maailmasta
vuoroin mustaa, mustavalkoista
elokuisen yön hiljaisuus repeää kahtia

ja jälkeenpäin sinun lähtösi ääni ropisee alas taivaalta.

Ainainen kevät

Kieritin hangesta talven selkään
hiljaa sulavan lumipallotuomen
kesän kynnyksellä 
kukkaan puhkeavan.

Ikijäästä versoo ketunleivän keijukukka
sinusta valkea Simbelmynë.

Aallonpituudella

Miksi sanotaan, että ollaan samalla aallonpituudella jonkun kanssa. Tarkoitetaanko silloin, että ollaan saman värisiä? Että meidän äänemme kuulostavat samalta, ovat yhtä korkeita ja alavireisiä? Vai ollaanko kenties samalla taajuudella, eli kuunnellaanko silloin samaa radiokanavaa toisistaan riippumatta? Tai sittenkin, että matkapuhelinyhteys pelaa?

Vai onko joku todella tarkoittanut, että samalla aallonpituudella ollessaan sydämemme resonoivat. Silloin olisi voinut myös tajuta, että samallakin aallopituudella elävät voivat sammuttaa toisensa olemattomiin, jos ovat päinvastaisessa vaiheessa.

Sinä olet kanssani samalla aallonpituudella ja vaiheesi on vain hieman omaani jäljessä. Interferenssi on kaunista.

Selviämisopas

Tänään täytyy takertua
siihen pienimpään,
saippuakuplakukkaan
tien vierellä.
Sillä muuten maailmasta
lohkeaa minun muotoinen
pala.

Kalenteri

Niin kuin ei laskettu lapsena päiviä
en laske nytkään.
Piirrän lintuja
seitsemänsataatuhattakolmekymmentäneljä höyhentä
suunnilleen niin monta sekuntia
sinuun on.

Kritiikki

Nykyrunoilijat ottavat digikuvia
räps
räps
räps
räps
Filmirulla ei tule täyteen
Hyvää otosta saa hakea.

Näytit kuinka unohdit

Sinun käsitöissäsi
itää muinaisäitien taito
itäinen silkkisekote sileä uurteitakin vasten
sileämpi vaipunut kätesi
sukkaneulojen tasalla. 

Samalla rakkaudella silität
hiipivää unohdusta vastakarvaan.

Unohdettu runo

Voi että. Tämän olisin halunnut muistaa aiemmin.

22.5.2008

Isosisko on aurinko.
Sen lyhyet hiukset
on käherretty narskuviksi
infrapunakiharoiksi.

Ja voi ihan kuulla
kuinka se hehkuu nuoren rakkauden iltataivaalla.

Aamulla on ihan naamat
- se on onnellinen ja voi pahoin
sillä Stadissa on liikaa tuulta
ja kiharat ovat kiellettyjä.

Eikä se mieskään halua tuntea
vaan se on lentänyt etelään
ja taitaa kysellä pingviineiltä:
"Could I have some ice?"

11.5.

Varpuset pyrähtävät nuolina
orapihlaja-aitaan
kun kävelen sydänmurujen yli
ne tuijottavat
sirkuttavat paheksuvasti:
Etkö sinäkään ikinä opi?

Ravintolassa

Tuolla naisella on kaksiulotteiset kasvot
silmät toistensa tasalla, ajatukset suorassa rivissä
kehysten takaa näkyy kipeä muisto
pelkkää pintaa sisältä ja ulkoa
niiden välillä viipyilee se käsittelemätön.

Arkistojen kätköistä

En saanut unta. Vanhat runot olivat löytäneet tiensä pääni sisään ja tekivät sinne pesää kuin varikset. Päätin kirjoitta ne tänne päästäkseni nukkumaan.

2.4.2006
Ikävä

Ikkunan takana
jääpuikko venyttelee
tip
            tip
se pitenee.

Kuuntelen muminaa hurisevasta illasta
vaikka tiedänkin, että sinulla on yövuoro

Kahvia yhdeltätoista -
pandojahan pitää suojella,
Saarioisten poltettavaa muovia
ja mikroaaltouunillinen laskuja.

Aika pitenee
ja pisarat putoavat hitaammin
kohta ikkunassani on jääkalterit.

5.11.2008

Sinulla oli poskillasi
kesäunikon hohde
ja te suutelitte
kuin kaksi ketunpoikasta.

27.8.2007

Sydämeni mureni
pitkin, poikin,
murheeni muruja itkin,
niitä kerätä koetin.

Aamu kun avasi
sinisilmänsä suuret
toi sylissään kuvasi
lisäsi syliisi toisen.

Mutta voit olla varma,
että illan myötä,
toivot mennen olleen
vailla villiä yötä!

Minä katselin laiturilta kun sinä olet poissa

kun sinä olet poissa on pala sydämestäni niin hirvittävän kaukana ja menneetkin tuntuvat surullisemmilta kun niille on annettu enemmän alaa pienenneen sydämeni sisällä

XXIV

Toisissa pensaissa on pisteinä
aavistus vihreästä, kesälehdistä
toisissa vain nauha kirkkaita
pisaroita kuin helmisilmuja.

XXIII

Jotkin lauseet
kirjoitetaan keuhkojen sisäpintaan
jääkylmällä musteella
niin että aina onnestakin huokaistessaan
tuntee niiden terävyyden.

XXII

Huhtikuun iltoina ilmasta
näkee läpi enemmän kuin yleensä
ja kuulee vähän vähemmän
kun pölyn ja sumun tilalla
ilman omistaa sata visertävää sydäntä.

XXI

Noita kahta västäräkkiä
minä kahdehdin, niin kovasti
niiden terävät äänet puhuvat keväästä
tuoreesta ruohosta ja sinivuokoista.

Ne ovat tänään.

Ja ne pyrähtävät suutelemaan toisiaan lennosta
levitetyin pyrstöin, sukkelin siivin.
Noita kahta västäräkkiä
minä rakastan, niin kovasti.

XX

Vesi juoksee virtana kiskoilla
se on löytänyt oman miniojansa
tasaiseksi kivetystä kaupungista
vain puron solina puuttuu.

XIX

Minä halusin laskemaan koskia
kävelemään puusta puuhun köyden varassa
kaiken ääriään täyteen
ja kaiken niin kuin elämässä vain voi.

XVIII

Miksi unessa muistan entiset uneni
muistamatta niiden olleen unta
siellä unimetsässäni polulta oikealla
on kirkasvetinen lampi
ja vesi polvenkorkuinen

silti eksyn uniini kauniisiin
ja unisiin muistoihin nojaten
kierrän sinne takaisin
aina toivoen 
että löytäsin uudelleen lammen
sananjalkojen välistä.

XVII

Tapasin pitkästä aikaa jääkaappini väen
ja hämmästyin:
eräskin, vain viikon vanha
oli kasvattanut itselleen komean parran.

XVI

Toisaalla soi vaimea molli
tasavälinen, lohduttamattoman yksin
odotan neljä viisi yksitoista hetkeä
etkö aio vastata enää koskaan?

XV

Myrsky on vienyt kaiken värin maailmasta
vuoroin mustaa, mustavalkoista
elokuisen yön hiljaisuus repeää kahtia

ja jälkeenpäin sen ääni ropisee alas taivaalta.

XIV

Muistin vielä eilen
sulosanojen voiman
säilän ja peitsen
terän terään soivan.

On lakannut tuuli
pihani takana kujalla.
Kahteen ikkunaruutuun suli
      ajatus
terävinkin katseesi alla.

XIII

männyt istuvat kalliolla
juuret toistensa väliin ristittyinä
varpaat sammalhuovan alla

minä en päästä sinusta ikinä irti
ne voivat sanoa toisin kuin me

XII

Sinä kysyt minulta
kuinka nyppiä basilikasta lehtiä
valitako monista varsista muutamia
vai jättääkö yksi vahvasti kasvava?

Yritykset keskittyvät nykyään ydintoimintaansa
minä vastaan muka vakavana.

XI

Kauneimmat muistot ovat öitä
tähtikirkkaita
tai vaalean lumitihkun peittämiä
                 pehmeänharmaita
kun juuri ennen hetkeä kahden
lentävät pelkäävät suutelevat
laululinnut rakastavaiset

X

Kevät keimailee viherpilvillä oksistoissa
ja kääntää selkänsä vienosti vältellen
silti vilkaisten taakseen - huomaatko,
kaipaat minua, katso, olen melkein
kosketusetäisyydellä tässä ja
silmät lupaavat enemmän lämpöä.

IX

tämä ilta kylmä seinä selkää vasten
ympärillä peitot sellaiset pöyheät kuin prinsessoilla
saduissa varpaat ristissä lämmitellen toisiaan
pimeässä ruusut kukkivat lipastolla
käsi kädessä sinua rakastan

♥5kk

VIII

Kaikki viipyy kirjavana vielä hetken ennen
keveän kirpeää tihkusateen jättämää aamua
kun sinä juokset talviunille ja minä alan haaveilla
valo on toisenlainen lunta odottavina päivinä.

VII

lumi kohisee kohti kasvoja
pimeästä tiestä nouseva aalto
kuun reuna on sumennut pilviin siniseen asti

joku juoksi valojen läpi
pitkäkorvainen

ajatukseni karkasivat rusakon matkaan yöpelloille
mullasta pehmeille
versoaville

VI

Siili on käpertynyt sydämeeni
se on surullinen ja lohduttaa sitä pitäisi
sen piikit pistävät niin kovin.


Ja miten sen saisi karkaamaan
piipertäen kipittämään keväiseen ojaan
kun niin monesta sanasta saa portin ja aidan?

V

Aina keväisin toivon niin
että olisin elänyt silloin
kun runoilijan sanoihin
kuuluivat oi ja ah, voi unelmoin!
Nyt voin vain katsoa kuinka
sineen verhoutuvan illan
seassa kuusipuun oksilla
kihertää käen äänen aavistus  - -  oi!

IV

Ei muistanut rakas rakastettunsa nimeä
oli pitkin seiniä kirjoitettu kirje
ilman oikeita ääniä taidokkainkin lausuu väärin
sillä joskus osasin ruotsia
joskus kuorin viinirypäleistä ulkoa kuoret ja sisältä kivet
tiesi muisti muisti tietäneensä

III

Irrationaalinen ajatus
käväisi mielessä ja jätti jälkeensä
pohjattoman hämmennyksen...

II

Niin me yritämme kasvaa
joka päivä
vahvoiksi, pystypäisiksi.
Sellaisiksi,
joille voi piirtää sädekehän
kevätauringon sirottamasta hohteesta.

I

He riitelevät päivittäin
ruokapöydässä
tuuppivat toisensa alas
lempipaikoiltansa
Virnistävät typerinä
ja huutavat toistensa suuhun
Kaikenlajisia sisaruksia
sinä sanot ja naurat varpusille.

-IV

Metsää puilta
Lintua höyheniltä
niiltä pieniltä koukuilta
jotka tarttuvat kiinni
menevät suppuun vaivatta..
Välillä olen niin lähellä.