XXIV

Toisissa pensaissa on pisteinä
aavistus vihreästä, kesälehdistä
toisissa vain nauha kirkkaita
pisaroita kuin helmisilmuja.

XXIII

Jotkin lauseet
kirjoitetaan keuhkojen sisäpintaan
jääkylmällä musteella
niin että aina onnestakin huokaistessaan
tuntee niiden terävyyden.

XXII

Huhtikuun iltoina ilmasta
näkee läpi enemmän kuin yleensä
ja kuulee vähän vähemmän
kun pölyn ja sumun tilalla
ilman omistaa sata visertävää sydäntä.

XXI

Noita kahta västäräkkiä
minä kahdehdin, niin kovasti
niiden terävät äänet puhuvat keväästä
tuoreesta ruohosta ja sinivuokoista.

Ne ovat tänään.

Ja ne pyrähtävät suutelemaan toisiaan lennosta
levitetyin pyrstöin, sukkelin siivin.
Noita kahta västäräkkiä
minä rakastan, niin kovasti.

XX

Vesi juoksee virtana kiskoilla
se on löytänyt oman miniojansa
tasaiseksi kivetystä kaupungista
vain puron solina puuttuu.

XIX

Minä halusin laskemaan koskia
kävelemään puusta puuhun köyden varassa
kaiken ääriään täyteen
ja kaiken niin kuin elämässä vain voi.

XVIII

Miksi unessa muistan entiset uneni
muistamatta niiden olleen unta
siellä unimetsässäni polulta oikealla
on kirkasvetinen lampi
ja vesi polvenkorkuinen

silti eksyn uniini kauniisiin
ja unisiin muistoihin nojaten
kierrän sinne takaisin
aina toivoen 
että löytäsin uudelleen lammen
sananjalkojen välistä.

XVII

Tapasin pitkästä aikaa jääkaappini väen
ja hämmästyin:
eräskin, vain viikon vanha
oli kasvattanut itselleen komean parran.

XVI

Toisaalla soi vaimea molli
tasavälinen, lohduttamattoman yksin
odotan neljä viisi yksitoista hetkeä
etkö aio vastata enää koskaan?

XV

Myrsky on vienyt kaiken värin maailmasta
vuoroin mustaa, mustavalkoista
elokuisen yön hiljaisuus repeää kahtia

ja jälkeenpäin sen ääni ropisee alas taivaalta.

XIV

Muistin vielä eilen
sulosanojen voiman
säilän ja peitsen
terän terään soivan.

On lakannut tuuli
pihani takana kujalla.
Kahteen ikkunaruutuun suli
      ajatus
terävinkin katseesi alla.

XIII

männyt istuvat kalliolla
juuret toistensa väliin ristittyinä
varpaat sammalhuovan alla

minä en päästä sinusta ikinä irti
ne voivat sanoa toisin kuin me

XII

Sinä kysyt minulta
kuinka nyppiä basilikasta lehtiä
valitako monista varsista muutamia
vai jättääkö yksi vahvasti kasvava?

Yritykset keskittyvät nykyään ydintoimintaansa
minä vastaan muka vakavana.

XI

Kauneimmat muistot ovat öitä
tähtikirkkaita
tai vaalean lumitihkun peittämiä
                 pehmeänharmaita
kun juuri ennen hetkeä kahden
lentävät pelkäävät suutelevat
laululinnut rakastavaiset

X

Kevät keimailee viherpilvillä oksistoissa
ja kääntää selkänsä vienosti vältellen
silti vilkaisten taakseen - huomaatko,
kaipaat minua, katso, olen melkein
kosketusetäisyydellä tässä ja
silmät lupaavat enemmän lämpöä.

IX

tämä ilta kylmä seinä selkää vasten
ympärillä peitot sellaiset pöyheät kuin prinsessoilla
saduissa varpaat ristissä lämmitellen toisiaan
pimeässä ruusut kukkivat lipastolla
käsi kädessä sinua rakastan

♥5kk

VIII

Kaikki viipyy kirjavana vielä hetken ennen
keveän kirpeää tihkusateen jättämää aamua
kun sinä juokset talviunille ja minä alan haaveilla
valo on toisenlainen lunta odottavina päivinä.

VII

lumi kohisee kohti kasvoja
pimeästä tiestä nouseva aalto
kuun reuna on sumennut pilviin siniseen asti

joku juoksi valojen läpi
pitkäkorvainen

ajatukseni karkasivat rusakon matkaan yöpelloille
mullasta pehmeille
versoaville

VI

Siili on käpertynyt sydämeeni
se on surullinen ja lohduttaa sitä pitäisi
sen piikit pistävät niin kovin.


Ja miten sen saisi karkaamaan
piipertäen kipittämään keväiseen ojaan
kun niin monesta sanasta saa portin ja aidan?

V

Aina keväisin toivon niin
että olisin elänyt silloin
kun runoilijan sanoihin
kuuluivat oi ja ah, voi unelmoin!
Nyt voin vain katsoa kuinka
sineen verhoutuvan illan
seassa kuusipuun oksilla
kihertää käen äänen aavistus  - -  oi!

IV

Ei muistanut rakas rakastettunsa nimeä
oli pitkin seiniä kirjoitettu kirje
ilman oikeita ääniä taidokkainkin lausuu väärin
sillä joskus osasin ruotsia
joskus kuorin viinirypäleistä ulkoa kuoret ja sisältä kivet
tiesi muisti muisti tietäneensä

III

Irrationaalinen ajatus
käväisi mielessä ja jätti jälkeensä
pohjattoman hämmennyksen...

II

Niin me yritämme kasvaa
joka päivä
vahvoiksi, pystypäisiksi.
Sellaisiksi,
joille voi piirtää sädekehän
kevätauringon sirottamasta hohteesta.

I

He riitelevät päivittäin
ruokapöydässä
tuuppivat toisensa alas
lempipaikoiltansa
Virnistävät typerinä
ja huutavat toistensa suuhun
Kaikenlajisia sisaruksia
sinä sanot ja naurat varpusille.